perjantai 16. maaliskuuta 2018

Pieni tarina eläkeläisistä Espanjassa



Ilta-Sanomissa oli standilööppi:
Verotus siirtyy Suomeen
Espanjaan muuttaneet eläkeläiset tyrmistyivät
(juttu löytyy täältä: Eläkeläisten verotus siirtyy Suomeen)

Ja kuten arvata saattaa, tämähän se riemastutti meitä Suomen katajaista kansaa,
jonka suurin ja ehtymättömin  voimavara on kateus ja jonka iloista suurin on vahingonilo.   
Aika moni varmaan ajatteli ensimmäiseksi, että nytpä saavat veropakolaisherrat kyytiä. Mutta eihän se niin mene. Ei kai kukaan uskonut tämän porvarihallituksen aikana tehtävän päätöksiä, joiden vaikutukset osuisivat rikkaisiin enemmän kuin köyhiin.

Tämäkin muutos sattuu taas varattomiin ja sairaisiin eläkeläisiin, heihin jotka eivät tule toimeen Suomessa eivätkä varsinkaan Suomen ilmastossa. Ne, joilla on suuri eläke ja varallisuutta, elävät jatkossakin missä haluavat.  Asiasta en muuten olisi tietoinen, mutta muutaman vuoden Espanjassa asuessani törmäsin tällaisiin eläkeläisiin.

Torreviejassa, jossa asuin, on suolajärvien ansiosta ihanteellinen ilmasto hengityssairauksista kärsiville. Suomalainen eläkeläispariskunta johon tutustuin, oli muuttanut Torreviejaan muutamaa vuotta aikaisemmin. Naisen pahanlaatuinen astma oli helpottanut eikä hän tarvinnut lääkkeitä juuri lainkaan. Pohjolan kylmyydessä niitä oli mennyt varallisuuden ylittävä määrä. Espanjassa säästyneellä rahalla saattoi elää ihmisarvoista elämää.

Pienvittuilija kysyy vielä, mitä tällä säästetään?
Ja miksi sairaat eläkeläiset halutaan ajaa takaisin Suomeen,
ennestäänkin ylikuormitettuja terveyspalveluita kuluttamaan ja Kelan ovea availemaan?