lauantai 10. joulukuuta 2016

Leikkauspolitiikan pohjaa vuosien takaa



Eduskunnassa päätetään parhaillaan uusista leikkauslaeista, jotka kohdistuvat jälleen kerran heikompiosaisiin ja hyödyttävät rikasta porukkaa. Pienvittuilijan blogikirjoitus kahdeksan vuoden takaa valottaa syntyjä syviä näihin epäreiluihin poliittisiin ratkaisuihin. Näin käy, kun menestyneet ja hyväosaiset saavat päättää köyhien ja äänettömien asioista.  

Nyt-liite on kuudentoista vuoden takaa, mutta ajatuksiltaan ja aatteeltaan tätä päivää.
Jutun innoittamana kirjoitin romaaniin Sonniasemanhoitaja Kutvonen keskustelun:
”Piia-Noora Kauppi Kokoomuksesta päivää!”


keskiviikko 29. lokakuuta 2008
                                         
Muistatko vielä tämän Kokoomus?

Näin kunnallisvaalien innoittamana ja eilisen ryyppyillan pehmentämänä ajattelin palata ajassa hieman taaksepäin. Ja muutenkin olisi ihan perseestä jos ei vittuilisi vaalien suurimmalle puolueelle. Suurinta pitää mollata, muita hävettää muutenkin. Pienvittuilijahan ei itse kuulu mihinkään puolueeseen eikä puolisotilaalliseen järjestöön eikä omaa mitään aatteellista kantaa eikä uskonnollista vakaumusta. Pienvittuilijan velvollisuus on vittuilla isoille ja mielestään komeille ja aina oikeassa oleville (joku voisi sanoa edellisen perusteella, että pirun kova kommunisti, mutta sanokoot).

Tällä kertaa ei tarvinnut edes käyttää mielikuvitusta vittuillakseen Kokoomukselle, sillä he nolaavat itsensä ihan omatoimisesti.

Kävin aamutuimaan kaivelemassa varastonpohjia ja löysin sieltä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen (vuoden 2000 numero 7).
Lehden kannessa "komeilee" Piia-Noora Kauppi ja otsikkona on:
Kokoomuksesta Päivää!
Käytin tekstistä lainauksia kirjassa Sonniasemanhoitaja Kutvonen ja kirjoitin vastineenkin lehteen, mutta sitä ei koskaan julkaistu.

Tässä muutama ote Piia-Nooran haastattelusta, jottei vain unohtuisi millaisesta uudesta "työväenpuolueesta" työväen presidentteineen on kyse.

Piia-Noora Kauppi: Yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa.

Piia-Noora Kauppi: "Kavereiden kanssa pohdimme tällaista hypoteettista kysymystä: On kaksi veljestä, joista toinen on rutiköyhä ja toinen rikas kuin Kroisos. Minulle annetaan tuomarina miljoona, joka pitää jakaa perintönä oikeudenmukaisesti veljesten kesken. Miten se jaettaisiin jos mitään lainsäädäntöä ei huomioitaisi?
Jos kaikki rahat annettaisiin köyhälle, se ei olisi rikkaalle oikein. Jos se jaettaisiin fifty-fifty, köyhä olisi katkera.
Näin minä jakaisin rahat: antaisin rikkaalle 900 000 ja köyhälle 100 000. Suhteessa he saisivat testamentissa yhtä paljon. Eikö ole oikeudenmukaista?

Toimittaja: No onko sinusta?

Piia-Noora Kauppi: Kyllä se on. Jos köyhä saisi valtavan omaisuuden, hänen motivaationsa ylläpitää tätä yhteiskuntaa lakkaisi kokonaan. Hän muuttaisi Monacoon eikä maksaisi penniäkään varallisuusverojakaan. Sadallatonnilla köyhä voisi ostaa perusjuttunsa, ja suhteessa entiseen omaisuuteen se merkkaisi hänelle yhtä paljon uusia mahdollisuuksia kuin rikkaalle."

Eli tiivistetysti: Köyhät pysyköön köyhinä, poissa puhelimesta ja elokuvista.

Lehti takaisin arkistoon "todistusaineistoksi" ja vessan kautta baanalle ihmettelemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti